Vaikuttavaan viestintään tarvitaan mielikuvitusta, konkretiaa sekä heittäytymistä

Uutinen 20.12.2021 klo 16.11
© Lahden kaupunki

Circwaste-edelläkävijäkunnat Lahti ja Lappeenranta juhlivat kuluvana vuonna 2021 ympäristöpääkaupunki sekä Green Leaf-juhlavuotta. Vuoteen on sisältänyt paljon erilaisia viestinnällisiä tempauksia ja tapahtumia. Vuoden aikana matkaan on tarttunut myös paljon oppeja, jotka tarjoavat antoisia oppeja myös muiden kaupunkien vaikuttavaan viestintään.

Katso alla olevista esityksistä, kuinka muun muassa hanhien uloste, Pelicans-jääkiekkojoukkue sekä näyttelijä Mari Perankoski liittyvät juhlavuotta viettäneiden kaupunkien viestintätempauksiin.

Circwaste-hankkeen viestintä on tuottanut vuoden 2021 lukuisia viestinnäliisiä tuotteita. Yhtenä vuoden painopisteenä on ollut kansainvälistyminen ja etenkin englanninkielisen viestintämateriaalin tuottaminen.

Jyväskylän kaupungin Kankaan asuinalue on merkittävä aluekehityshanke, jossa entisen paperitehtaan alueesta kehitetään nykyaikainen ja älykäs kaupunginosa. Aluetta kehitetään osana Circwaste-hanketta. Projektipäällikkö Tanja Oksa Jyväskylän kaupungista esitteli osahankkeessa toteutettua pelillistämiskokeilua sekä tarjosi vinkkejä mediaekskursion järjestämiseen.

Tilaisuuden tallenteet voidaan pyydettäessä toimittaa katsottavaksi.

 

Lisätietoja

  • projektiassistentti Waltteri Heikkilä, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@syke.fi

 


  • Tulosta sivu