Rakentamisen kiertotalouteen vauhtia Lounais-Suomessa

Uutinen 18.11.2020 klo 18.26
© Pixaby

Lounais-Suomi on yksi Circwaste-alueista, joilla edistetään kiertotaloutta. Lounais-Suomessa on valmistunut selvitys, jossa tarkastellaan kiertotalouden mukaisen rakentamisen potentiaalia maakunnassa. Potentiaalilla tarkoitetaan mahdollisuuksia kiertotalouden mukaisten valintojen lisääntymiseen Lounais-Suomessa.

Kiertotalouden mukaisen rakentamisen potentiaalia Lounais-Suomessa arvioitiin tarkastelemalla ensin alueellista rakennetta ja väestöä, olemassa olevaa rakennuskantaa sekä rakentamisen ja rakennusjätteen määriä. Tämän tarkastelun pohjalta muodostui käsitys toisaalta siitä, minkälainen on rakennetun ympäristön nykytila ja toisaalta, minkälaisia tarpeita rakennettuun ympäristöön kohdistuu tulevaisuudessa Lounais-Suomessa.

Raportissa annettiin ehdotuksia siitä, miten kiertotaloutta voisi huomioida erilaisilla alueilla. Keskustan ulkopuolisia käytöstä vapautuvia tiloja voisi hyödyntää uudenlaisessa käytössä ja lisätä alueviihtyvyyttä muokkaamalla kiinteistöjä ja niiden ympäröiviä alueita sellaisiksi, että ne olisivat houkuttelevampia markkinoilla. Keskustassa tulisi mahdollisuuksien mukaan hyödyntää vanhoja rakennuksia ja päivittää niiden energiaratkaisut sekä suosia muuntojoustavuutta ja uusiomateriaaleja. Kaikessa toiminnassa tulisi huomioida elinkaarinäkökulma.

Vinkkejä ja esimerkkejä rakentamisen kiertotaloudesta

Numeraalisten lähtötietojen ja tulevaisuusarvioiden lisäksi selvityksessä on koottu kattava vinkkilistaus rakentamisen elinkaaren kaikille vaiheille. Vinkkilistaus alkaa kaavoituksesta ja aluesuunnittelusta ja päätyy lopulta purku- ja uusiokäyttövaiheeseen.

Työn toisessa vaiheessa kartoitettiin kiinnostava listaus kiertotalouden mukaisen rakentamisen case-esimerkeistä Suomesta ja maailmalta. Esimerkkien valinnassa tärkeimpänä kriteerinä pidettiin sitä, että esitetty ratkaisu olisi sovellettavissa mahdollisimman monessa kohteessa Lounais-Suomessa. Monistettavuuden lisäksi pyrittiin arvioimaan esimerkkiratkaisujen vaikuttavuutta ilmaston kannalta sekä kustannusvaikutuksia.

”Nyt laadittu kokonaisuus toimii esiselvityksenä ja pohjana tulevalle kehitystyölle. Selvitys on otettu kiitellen vastaan myös rakennusteollisuuden puolella ja kuntien ja muiden tilaajien osalta toivomme, että olemme onnistuneet tarjoamaan samaistumispintaa monen kokoisille toimijoille. Alan kehityksen ja teeman läpileikkaavuuden osalta on tärkeää, että niin kasvukeskukset kuin haja-asutusalueetkin saavat syötteitä siitä, miten heidän alueellaan rakentamisen kiertotaloutta voidaan edistää. Toivottavasti olemme onnistuneet luomaan kattavampaa kuvaa siitä, mistä kaikesta rakennusalan tulevaisuudessa on oltava kyse.” kertoo projektiasiantuntija Anni Lahtela Valonialta.

Rakentaminen on yksi valtakunnallisen jätesuunnitelman painopisteistä. Painopisteiksi on valittu teemoja, joiden osalta kierrätyksen edistämisessä on erityisiä haasteita.

Rakentaminen on tärkeä ala myös sen materiaali-intensiteetin sekä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta. Rakentaminen tuottaa noin 35 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä ja vastaa 50 prosentista maapallon raaka-aineiden kulutuksesta.

Kiertotalous rakentamisessa -webinaarisarja

Lounais-Suomi järjestää rakentamisen ympärille kolmiosaisen webinaarisarjan, jonka ensimmäinen osa järjestetään jo 27.11.2020. Webinaareissa käsitellään mm. seuraavia kysymyksiä:

  • Mitä kiertotalouden mukainen rakentaminen tarkoittaa rakennusprosessin jokaisessa vaiheessa, aluesuunnittelusta uusiokäyttöön?
  • Millainen on Lounais-Suomen rakennuskannan nykytilanne ja ennustettu kehitys?
  • Millaisia mielenkiintoisia rakentamisen kiertotalouden esimerkkejä meiltä ja maailmalta voisi soveltaa Lounais-Suomeen? Millaisia ratkaisuja on tilaajien ulottuvilla jo nyt?

Ilmoittaudu tilaisuuteen 24.11.2020 mennessä.

Lisätietoa


  • Tulosta sivu