Kiertotalouden kirittäjät – kiertotalouden edistysaskelia Suomesta sekä maailmalta

Uutinen 26.8.2021 klo 12.39

Circwaste-hankkeen järjestämä kaksipäiväinen Kiertotalouden kirittäjät -webinaari kokosi noin 220 kiertotalouden asiantuntijaa kuulemaan kiertotalouden tutkimushankkeiden viimeisimpiä tuloksia ja strategisen edistämistyön viimeisimpiä askeleita.

Tilaisuuden ensimmäisen päivän avasi kirjailija Risto Isomäki informaatiorikkaalla nykytilakatsauksella maailman nykytilasta ja ympäristöhaastesta sekä kiertotalouden roolista näiden haasteiden ratkaijana. "Kiertotalous on varmaan kaikkein tärkein yksittäinen tekijä jos haluamme säästää muutamia miljardeja hehtaareja merenpohjaa pahanlaatuiselta myllerrykseltä ja tuhannet joet kaivosten aiheuttamalta saastumiselta. Mitä tulee ilmastonmuutokseen, kehittyneempi kiertotalous on jälleen ilman muuta yksi tärkeimmistä osaratkaisuista." Isomäki kertoi. 

Toisena päivänä ovet avautuivat myös kansainväliselle kiertotalouden asiantuntijayleisölle. Päivän ohjelmassa oli esityksiä kiertotalouden strategisesta edistämisestä ja sitä tukevia tutkimuksen uusia tuulia Suomesta ja muualta maailmalta. Jälkimmäisen päivänä kuulimme kiinnostavia kiertotalouden esimerkkejä Hollannista, Ruotsista, Tanskasta, Venäjältä, Kreikasta ja Australiasta.

Toinen päivä oli World Circular Economy Forumin yksi sivutapahtumista. 

Esitykset

Ensimmäinen päivä:
Kiertotalouden kirittäjät 29.9.2021

  • Tallenne (tallenteen katsomisaika umpeutunut, ota yhteyttä, mikäli haluaisit vielä palata videomateriaalin pariin)

Avaustilaisuus

Aamupäivän puheenjohtaja: Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus (SYKE)

09.00 Maailman suurimmat nykyiset ja tulevat (ympäristö)ongelmat - ja miten kiertotalous voi auttaa niiden ratkaisemisessa
Risto Isomäki
Vapaa kirjailija

Osio 1: Mitä kuuluu Suomen kiertotalouteen? 

09.25 Kiertotaloudesta talouden uusi perusta – ajankohtaiset askeleet (pdf)
Taina Nikula
Ympäristöministeriö

09.45 Miten Circwaste-hanke vastaa kierrätystavoitteisiin? (pdf)
Tiina Karppinen
Suomen ympäristökeskus

10.10 Ilmastonmuutos, luontokato ja kiertotalous (pdf)
Enni Ruokamo
Suomen ympäristökeskus

10.30 Elinkeinoelämä muutoksentekijänä (pdf)
Riikka Heikinheimo
Elinkeinoelämän keskusliitto

10.50 Sijoittamisen mahdollisuudet kestävän kehityksen edistämisessä (pdf)
Anna Varpula
Säästöpankki

11.15 Avaustilaisuuden päätös

Lounastauko

Osio 2: Rinnakkaistilaisuudet

12.00 alkaen:

Second day: Boosting Circular Economy – Circular economy advancements from Finland and around the World 30th September 2021

Lisää aiheesta / More information:

 

Lisätietoja

  • projektiassistentti Waltteri Heikkilä, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@syke.fi

 


  • Tulosta sivu