Varsinais-Suomessa toimitaan ruokahävikin vähentämiseksi

Uutinen 31.5.2019 klo 7.44
Ruokahävikkiä
Ruokahävikkiä © Kirsi Silvennoinen, Luke

Luonnonvarakeskuksen arvioiden mukaan Suomessa syntyy ruokahävikkiä jopa 500 miljoonaa kiloa vuodessa. Rahallisesti se vastaa noin miljardia euroa. YK:n ja EU-komission tavoitteena on puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä kuluttajatasolla ja kaupoissa sekä vähentää hävikkiä ruokaketjun kaikissa osissa. Ravinnon ja ruokaketjun osuus kaiken kulutuksemme ympäristövaikutuksista on peräti 40 % – eli enemmän kuin liikenteestä tai asumisesta.

Varsinais-Suomessa ongelmaa on lähdetty taklaamaan laatimalla tiekartta ruokahävikin vähentämiseksi koko elintarvikeketjussa, aina ruoantuotannosta kuluttajan lautaselle. Yhdessä eri elintarvikeketjun toimijoiden kanssa Luke on laatinut tiekartan osana koko Varsinais-Suomen alueen kiertotaloustiekarttaa. Rahoitus on saatu EU:n rahoittamalta Circwaste-hankkeelta. Tiekarttasuunnitelma on luotu käyttäen sitä varten kehitettyä työpajakonseptia, joka perustuu kolmeen erilliseen työpajaan.

Työpajakonsepti työkaluksi ja avuksi ruokahävikin vähentämiseen

Luken yhtenä keskeisenä tehtävänä Circwaste-hankkeessa on ollut luoda työpajakonsepti ruokahävikin syiden tunnistamiseksi, ruokahävikin vähentämiskeinojen löytämiseksi sekä konkreettisten toimenpiteiden luomiseksi ruokahävikin vähentämisessä.

Konsepti koostuu kolmesta eri työpajasta: Ensimmäisessä tarkastellaan ruokahävikin syntymisen syitä ja määriä ketjun eri vaiheissa, toisessa etsitään keinoja ruokahävikin vähentämiseksi ja kolmannessa luodaan konkreettisia toimenpiteitä valittujen keinojen toteuttamiseksi ja laaditaan ruokahävikin vähentämisen tiekartta valitulle alueelle.

”Jokainen työpaja on vaatinut tarkkaa suunnittelua ja isoa panosta tutkimusryhmältä, jotta työpajojen osallistujat on saatu motivoitua aiheeseen, työpajojen sisällöistä innostavia ja päästy niihin tavoitteisiin, mihin haluttu”, sanoo tutkija Inkeri Riipi Lukesta.

Ensimmäistä työpajaa varten tutkimusryhmä kartoitti laajasti elintarvikeketjujen eri vaiheissa syntyviä hävikkejä ja hävikkimääriä sekä syitä hävikin syntymiselle. Myös syntyviä ympäristövaikutuksia eri tuoteryhmien osalta kartoitettiin. Näiden materiaalien pohjalta osallistujat pohtivat ryhmissä miksi, mitä ja kuinka paljon hävikkiä eri ketjun vaiheissa syntyy. Ajatuksia syntyi paljon jokaisen ketjun vaiheen osalta ja ne tiivistettiin isommiksi kokonaisuuksiksi toista työpajaa varten.

Ruokahävikin vähentämisen keinoihin toisessa työpajassa lähdettiin kertomalla osallistujille miksi ruokahävikin vähentäminen on tärkeää, millaisia tutkimuksia aiheesta on tehty sekä millaisia tuotoksia syntyi ensimmäisestä työpajasta. Tutkijat kertoivat konkreettisia esimerkkejä Suomesta ja maailmalta. Työpajassa oli myös suomalainen toimija kertomassa oman organisaationsa toiminnasta hävikin vähentämiseksi. Työpajassa luotiin yhteensä 21 ruokahävikin vähentämisideaa.

Kolmannessa työpajassa fokus oli ideoiden konkretisoinnissa. Tutkimusryhmä oli työstänyt ideoita eteenpäin ja yhdistänyt osan ideoista, jotka olivat hyvin samantyyppisiä. Niiden pohjalta luotiin kuusi eriteemaista ryhmää. Ryhmiin oli koottu kunkin osa-alueen asiantuntijoita kertomaan teemaan liittyvistä asioista. Ryhmätyöskentelyssä osallistujien tuli asettaa yhteinen tavoitetila kunkin asian saavuttamiseksi. Heidän tuli myös kirjata välistepit, joita tarvitaan, jotta tavoite toteutuu.

Tutkijan mukaan työpajakonseptia voidaan monistaa eteenpäin. ”Työpajakonseptia ollaan jalostamassa parhaillaan eteenpäin, ja se on sovellettavissa missä päin Suomea tahansa. Meneillään on yksi kotimainen ja yksi EU-hanke, joiden avulla saamme kokemusta konseptin soveltamisesta myös muutamassa muussa Euroopan maassa.” Riipi summaa.

Seuraavaksi tiekarttatyö jatkuu työpajoissa saatujen suunnitelmien toteuttamiseen. Voit seurata työn etenemistä Kiertotalouden Varsinais-Suomi –sivustolla.
 

Lisätietoja

Inkeri Riipi, tutkija, Luonnonvarakeskus, etunimi.sukunimi@luke.fi

Pilvi Kara, projektiasiantuntija, Varsinais-Suomen liitto, etunimi.sukunimi@varsinais-suomi.fi
 

Lisää aiheesta


  • Tulosta sivu